1. Missä olit sä kauan sitten?
Minne kuljit kaunehin?
Missähän olit kun oltiin niin nuorii,
ja polte eteenpäin vei.
Kuinka käynyt olis jos mut’ nähnyt
oisit silloin jossakin?
Pysähtyy aika kun kuvas nyt nään,
sä oisit kääntänyt pään.
Silmät tutut mua siinä katsoo.
Tunnen tuon hymyn niin
hyvin, mut’ tiedän ettet mua sä katso,
silti leikin mä niin.
Chorus:
Sattuma kai voi päättää,
ken eteen tulla voi.
Uskokoon noin ken lystää.
Vaan kun tyynyyn painan pään,
sinut viereilläin nään.
Uskonhan mä silloin kohtaloon.
2. Missä olit kun mä astuin harhaan?
Talven tuiskuun katosin.
Jossakin kaukana sä myös kai eksyit
ja löysit kotiin takaisin
Kuinka kaksi sitten tiensä löytää
vielä jälkeen vuosien?
Polkumme yhteen toi maailman takaa
osat kahden sydämen.
Chorus:
Sattuma kai voi päättää,
ken eteen tulla voi.
Uskokoon noin ken lystää.
Vaan kun tyynyyn painan pään,
sinut viereilläin nään.
Uskonhan mä silloin kohtaloon.
Olen tehnyt viimeiset kymmenisen vuotta biisejä elämän tunteiden inspiroimana ja sanoittamana. Välillä innoitus on ollut surumielistä, tai kaihoisaa, ja sitten monesti erilaisten positiivisten fiiliksien tuottamaa.
Viime vuosina minulla on ollut onni, kun olen saanut luoda lauluja noiden positiivisten tunteiden pohjalta.
Tässä on niistä yksi☺️
Palasin tämän vuosi sitten luomani sävellyksen ja keskeneräisen äänityksen äärelle äskettäin.
Sovitin tästä jazz-valssi pohjaisesta 3/4 tahtilajista myös 4/4 shuffle-version bändi soittoa varten.
1. Missä olit sä kauan sitten?
Minne kuljit kaunehin?
Missähän olit kun oltiin niin nuorii,
ja polte eteenpäin vei.
Kuinka käynyt olis jos mut’ nähnyt
oisit silloin jossakin?
Pysähtyy aika kun kuvas nyt nään,
sä oisit kääntänyt pään.
Silmät tutut mua siinä katsoo.
Tunnen tuon hymyn niin
hyvin, mut’ tiedän ettet mua sä katso,
silti leikin mä niin.
Chorus:
Sattuma kai voi päättää,
ken eteen tulla voi.
Uskokoon noin ken lystää.
Vaan kun tyynyyn painan pään,
sinut viereilläin nään.
Uskonhan mä silloin kohtaloon.
2. Missä olit kun mä astuin harhaan?
Talven tuiskuun katosin.
Jossakin kaukana sä myös kai eksyit
ja löysit kotiin takaisin
Kuinka kaksi sitten tiensä löytää
vielä jälkeen vuosien?
Polkumme yhteen toi maailman takaa
osat kahden sydämen.
Chorus:
Sattuma kai voi päättää,
ken eteen tulla voi.
Uskokoon noin ken lystää.
Vaan kun tyynyyn painan pään,
sinut viereilläin nään.
Uskonhan mä silloin kohtaloon.
Tässäpäs on lupaamani shuffle-versio.
Yllä kirjoitinkin joitain ajatuksiani tästä sävellyksestä.
Maustin tätä versiota vain hieman taustalauluilla.
Muuten soittimina ovat meidän bändimmekin käyttämät instrumentit; rummut, basso, sähkökitara, koskettimet ja laulu.