Polku tulosuuntaan päin.

1/320, ISO 320, f11, 10mm.

VR 10-20mm.

Räpäslaki alkaa näkyä pohjoisessa.

1/200, ISO 250, f11, 10mm.

VR 10-20mm.

Kuvaillessani siinä, huomioni kiinnitti auringon valokeilassa idässä päin oleva ”matalahko”, mutta silti paljaslakinen huippu. Myöhemmin tunnistin tuon Porkonen- nimiseksi vaaraksi, jolla korkeutta on 405 metriä.

Piti kaivaa teleobjektiivi esille ja ottaa tuosta jotenkin viehättävästä pienestä huipusta kuva. Olisipa mukava käydä tuolla huipulla!

Porkosen huippu idässä.

1/1000, ISO 250, f6.3, 300mm.

VR 70-300mm.

Ruskan värejä polun ympärillä.

1/160, ISO 500, f10, 300mm.

VR 10-20mm.

Kauniita ruskan värejä riitti lähelle kallioista huippua. 

Matkalla huipulle tätä polkua pitkin oli useampi ”kynnys”, joka peitti näkyvyyden ylemmäs kohti tunturin huippua. Oli niin rakkakivikkoisia, kuin loivempiakin kynnyksiä.

Sieltä se huippu ilmestyi lopuksi näkyville palovartijan majan kera. Kuten kuvasta näkyy, pienoinen matka huipulle kasvillisuuden loputtua oli rakkakivikkoista.

Siinä kiivetessä ja kuvaillessa huomasin yksinäisen puun, joka kasvoi itälaidalla Kumputunturia noin sadan metrin päässä. Kun otin siitä kuvia, aurinko sattui paistamaan maa-alueelle juuri tuon männyn takana ja korosti tuon puun tosi kivasti, irroittaen sen taustan maisemasta.

Tuolla kohdalla kasvoi myös sitkeitä katajia, jotka oliva edelleen vesisateen tai muun kasteen koristelemia.

Maisema alkoi tässä kohdassa toden teolla avartua; etenkin nousemamme pohjoisrinteen puolella. Räpäslaki alkoi näyttää alhaalla päin jo kovin paljon pienemmältä ja matalammalta, kuin tämä hieno ”mini-Saana”. 

Ristimme Kumputunturin siksi noin, koska nousu takakautta jyrkkäreunaisen tunturin päälle muistutti meitä Saanasta, jolleka myös täytyy sieltä ns. takakautta pohjoisen suunnasta kiivetä pitkää nousua pitkin ja palata pois samaa reittiä. Tunturin silhuetti Kittilän suunnasta katsottuna muistuttaa myös jonkin verran Saanatunturia.

Tuossa vähän ennen huipulle saapumistamme Riitta sanoi: ”Olisipa mukava jos aurinko pilkistäisi meille huipulla.”

Pian saavuimme huipulle ja hetken pilviä katseltuani pidin mahdollisena tuulen suunnan perusteella, että toive saattaa vaikka toteutuakin.

Niin uskomatonta kuin se olikin, näin myös kävi, vaikka koko nousumatkamme ajan aurinko oli piilotellut pilvialueen takana.  Saimme nauttia auringosta Kumputunturin huipulla. Tosin tuulenvire oli kyllä kylmäävä. Kuvasin paljon huipulla ja otimme myös kuvat meistä.

Pohjoiseen, kohti Kumputunturin muita huippuja, aukeni nyt auringossa komea maisema. Siellä ovat järjestyksessä kohti pohjoista Räpäslaki, Palkaslaki ja Rovalaki (435m), joka on näistä matalammista korkein.

Nettiä tutkimalla löysin kuvia ja tietoa, että huipulla oli myös sijainnut näköalan katselua varten rakennettu mökki. Nyt huipulla oli enää vain lukittu vanha palovartijan maja.

Päivän aikataulu valoisan ajan tiimoilta alkoi pikkuhiljaa taas painamaan, ja niin lähdimme palaamaan alaspäin Palkaskurussa tekemämme suunnitelman mukaan. Huipulle ns. virallisempi reitti olisi tullut Palkaskurun kodalta moottorikelkkareittiä pitkin, mutta mehän olimme oikaisseet sitä pienempää polkua ylös Palkaskurusta, joten nyt sitten laskeuduimme tuota moottorikelkkareittiä, joka tietysti oli erittäin selkeä ja leveä reitti.

Huipulla reittiä merkkaavat merkit olivat joissain kohdissa kaatuilleet, mutta reitti näkyi silti esteettömästi kauempana merkattuna.

Söimme tuossa hieman huipun alapuolella tuulen suojassa eväitä ja jatkoimme reippaasti alaspäin kohti Palkaskurun kotaa. Tarkoitus oli siellä paistaa makkaraa ja pysähtyä siten pidemmäksi aikaa.

Kohti Palkaskurun kotaa moottorikelkkareitillä. 

1/200, ISO 1000, f13, 14mm.

VR 10-20mm.

Evästauolla huipun alapuolella. 

Kuva otettu iPhonella.

Olipa miten oli, meidän retkemme Kumputunturille oli onnistunut ja hieno pilvisyydestä huolimatta.

Kumminkin meillä oli tuuria, koska ajaessamme tunturille satoi jonkin verran vettä. Säästyimme käytännössä koko kävelyretkemme ajan vesisateelta ja sitten huipulla meillä oli vielä matkassamme tuo uskomaton onni.

Paikka oli hyvin varustettu uuden oloisine käymälöineen ja kaikkineen. Me löysimme vanhan nuotionpohjan kodan ulkopuolelta, johon kosteiden päivien vuoksi uskalsimme tehdä tulen.

Ilta alkoi lähestyä, kun olimme päässeet makkaranpaistossa vauhtiin. Oma nuotio oli hyvä juttu, koska kodalle saapui perhe ja saimme näin olla omassa rauhassamme. 

Halusimme ehtiä pimeän alta pois, ja näin ihanan nuotiohetkemme oli päätyttävä, mutta ehdimme aivan mukavasti kumminkin istuskella ja nauttia elävän tulen lämmöstä.

Tuostapa matkamme kävi sitten moottorikelkkareittiä takaisin Palkaskurulle ja pian olimme tutulla reitillä menossa alaspäin kohti Eksymäseläntietä.

Kun saavuimme autolle, hämärä alkoi laskeutua. Tullessamme tunturille emme saaneet Kumputunturia kuvattua sen ollessa verhoutuneena pilveen.

Nyt asia oli toisin, ja pysähdyimme kohtaan josta saimme ok-kuvan tunturista, jonka ympärille laskeutui pikku hiljaa pimeys.

Tuosta kuvasta minulle tuli mieleen pieni harmistus.

Miksi ihmeessä emme käyneet lähellä jyrkkää rinnettä, kun olimme huipulla ja aivan sen lähellä? Maisema alas olisi ollut varmasti upea!

Ehkä olimme toivomamme auringon ilmestymisen pauloissa ja tuo ei tullut mieleen ollenkaan…