21.09.2023
(Itse retki oli 15.9.)
Lähdimme kahdenkeskiselle ruskareissulle Kittilään. Viimeinen suunnitelmamme reissun lopullisista päämääristä muotoutui uusiksi melko lähellä itse matkaa. Koska meillä oli aikaa vain kahden yöpymisen verran, valitsimme kohteemme mahdollisimman läheltä Kittilää, jossa yövyimme.
Pääkohteeksi muotoutui pääreissupäivä lauantaille Kumputunturi, joka vähemmän tunnettuna (mutta todella hienona!), palkitsi meidät seuraavana päivänä.
Tämä, Aakenustunturi, taisi varmistua ensimmäisen illan pistokohteeksi vasta lähestyessämme Kittilää. Mittailimme mahdollisuuksiamme ehtiä tunturille ja takaisin kelloa vastaan automatkan lopulla…
Lopulta päädyimme siihen, että ehtisimme lähimmästä kohdasta Kittilästä päin käydä tunturilla Vasalaella 470m (jos oikein tsekkasin korkeuden kansalaisen karttapaikasta).
Totovaaran pirtti olikin ihan kunnollinen ja virallinen lähtöpaikka reiteille Aakenustunturin lähellä. Aakenus kuuluu siis Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon.
Saavuttuamme Kittilään majoituspaikkaan, heitimme osan matkatavaroista sinne. Sen jälkeen ajoimme Totovaaran pirtin läheisyyteen parkkipaikalle, jossa oli kansallispuiston opastaulu. Siitä lähdimme pikaisesti kävelemään virallista reittiä kohti Vasalakea, jonne (nyt mitattuna) matkaa tuli lähelle 3km. Kello oli tuolloin lähellä puolta seitsemää ja aikaa auringonlaskuun meillä oli jotain reilu tunti… Edessä siis nousua noin 250m korkeuserossa mitattuna lähtöpaikalta laelle tuolla 3km matkalla.
Kuvaamisen osalta haastetta riitti valon suhteen. Eikä pelkästään hämärtyvän illan vuoksi, vaan jo valmiiksi melko pilvisen sään osalta. Herkkyys (ISO-arvo) piti olla lähempänä tuhatta, ja sehän tuottaa kohinaa kuviin.
Me huipulla.
Polku Aakenustunturille lähellä puurajaa.
1/200, ISO 640, f7.1, 18mm.
VR 18-55mm.
Laskeva aurinko. Siellä jossain.
1/400, ISO 200, f9, 55mm.
VR 18-55mm.
Kilpaa auringon kanssa laelle.
1/250, ISO 400, f9, 18mm.
VR 18-55mm.
Pidimme yllä melko reipasta tahtia ja annoimme itsellemme vain muutamien kuvien pituisia hengähdystaukoja kisassamme auringonlaskua vastaan.
Päätarkoituksemme oli siis ehtiä kuvaamaan auringonlasku Aakenustunturin toiselle puolelle, jonnekka juuri siis paikka valintamme luomana sattumana aurinko tulisi laskemaan.
Matkalla saimme kuvattua jonkin verran ruskamaisemia, mutta kuten sanottu, säätila ei ollut siihen paras mahdollinen. Ei kyllä satanutkaan, joten siinä mielessä saatoimme olla tyytyväisiä.
Huipulla oli kuvan mukainen opaste reiteistä.
Opasteiden takana kohosi jo seuraava Aakenuksen huipuista, nimeltään Moloslaki.
Saavuimme siis Vasalaen huipulle juuri auringon laskiessa ja etsimme sopivan kohdan kuvataksemme eteemme auennetta maisemaa, jossa loputkin osat Aakenustunturista kaartuivat kauniisti edessämme.
Etsimme siitä viereltä parhaan lähimmän kuvauspaikan nopsaan, koska aikaa ei enää ollut. Siitä oli hieno maisema pohjoista ja Aakenustunturin korkeinta huippua Pallilakea kohti. Alhaalla levittäytyvät kaksi suoaluetta Iso Molosjänkkä ja Pieni Molosjänkkä
Ehditäänkö?.
1/2000, ISO 400, f7.1, 55mm.
VR 18-55mm.
Huipun takana odottaa maisema…
1/800, ISO 800, f10, 18mm.
VR 18-55mm.
Opasteet, joidenka takana Moloslaki (530m)
1/250, ISO 1600, f9, 18mm.
VR 18-55mm.
Maisema pohjoiseen, jossa Pallilaki. (565m)
Alhaalla suoalueet.
1/100, ISO 1250, f8, 10mm.
VR 10-20mm.
Selfiet oli otettava. :-) (Haastavasti suoraan vastavaloon kohti laskevaa aurinkoa…)
Taustalla näkyy komea Lainiotunturi (615m), sekä aivan vasemmassa laidassa vähän pilkottava Kesänki.
Samalla kun tulimme tuohon huipulle, ja ylitimme Aakenustunturin harjanteen lännen puolelle, alkoi myös tuulla ja ilma viilentyä sen myötä. Onneksi tähän olimme varautuneita ja kaivoimme lisävaatteet esille repusta. Söimme eräässä pienessä notkelmassa myös eväitämme, ja lähdimme suuntaamaan samaa reittiä kohti autoa.
Tähän loppuun laitoin vielä pari kännykällä otettua kuvaa ruskasta, jotka otin kiivetessämme huipulle.
Me Vasalaella.
1/100, ISO 1000, f9, 10mm.
VR 10-20mm.
Maisema kohti Lainiotunturia.
1/200, ISO 1250, f8, 20mm.
VR 10-20mm.
Kuva otettu iPhonella.
Aakenustunturi visiittimme oli siis tosi lyhyt. Kuitenkin ehdimme kuin ehdimmekin kuvaamaan auringonlaskun ja maisema Vasalaelta oli hieno.
Näkemättä jäi silti monta paikkaa ja hienoja maisemia. Yksi tunturin erikoisemmista vetonauloista osalle ihmisistä ovat varmasti toisen maailmansodan aikaisen Junkers kuljetuskoneen hylyn jäänteet, jotka löytyvät Moloslaen koillisrinteestä.
Minua kiinnostaisi Aakenuksen korkein huippu, hauskan niminen Pallilaki.
Saa nähdä viekö tie enää ikinä kuitenkaan Aakenustunturille. Lapissa on niin monta upeaa käymätöntä paikkaa.
Polku Vasalaelle.
Kuva otettu iPhonella.
Puurajan tuntumassa.
Kuva otettu iPhonella.
12.09.2023
Syksy ja työt saapuivat. Sen mukanaan myös uutta ja ihanaa. Takana on pieni loppukesän reissu Riisitunturilla, joka on aina ollut yhtä yksinkertaisen kaunis paikka, eikä vielä kuitenkaan ns. ”oikeassa Lapissa”.
Tuo reissu tuli tehtyä 19.8.
Minulle sattui myös tässä loppukesästä kaksi ihanaa perhoskohtaamista, joista pitäisi ehtiä kertoa. Sain kädelleni horsmakiitäjän, sekä siniritariyökkösen! Nyt kumminkin kerron vain Riisitunturissa käynnistä…
Oli tarkoitus käydä hienossa Korpihillan Kartanokahvilassa, mutta enää paikka ei ollutkaan auki. Voin kuitenkin suositella paikkaa, (jos sattuu auki olemaan) matkalla, tai tullessa Riisitunturilta.
Edellisestä visiitistäni Riisitunturille oli aikaa jo paljon. Sen jälkeen parkkipaikkaa oli isonnettu polkujen lähtöpaikalla, ja sinne oli jopa rakennettu Eräkahvila Tykky. Sekään ei ollut valitettavasti auki viikonloppuna ja tuohon aikaan vuodesta…?
Polku tunturille on erittäin helppokulkuinen, joten tätä kävelyä voi suositella esimerkiksi lapsiperheille.
Matkalla oli pysähdyttävä ihailemaan ja kuvailemaan komeaa metsää keloineen moneen kertaan…
Aivan täydellinen ilma ei meille sattunut olemaan, mutta mitäpä pieni sade haittaisi?
Haimme lähempänä huippua suojaa puiden alta. Kuvailin myös jo ylitsemme mennyttä sadealuetta hetken päästä.
Onneksi saimme yllemme tuosta alueesta vain laidan. Kuvassani Riisitunturilta kohti Rukaa, Valtavaaraa ja Konttaista näkyy hyvin, että olisi voinut olla kosteampaakin…
Polku Riisitunturille.
1/320, ISO 320, f9, 10mm.
VR 10-20mm.
Polku Riisitunturille.
1/1000, ISO 320, f8, 10mm.
VR 10-20mm.
Näkymä Konttaiselle ja Valtavaaralle.
1/2500, ISO 1250, f10, 155mm.
VR 70-300mm.
Korkeamman ns. ”Ison” Riisitunturin huippu kohoaa vasemmalle.
1/320, ISO 250, f13, 10mm.
VR 10-20mm.
Huomasinpas, että ylläolevassa sadekuvassa ei kyllä ole ollut minulla ajatus kuvan arvojen kanssa kohdillaan, kun suljinaikakin on noin korkea, myös korkean herkkyys-arvon, eli ISO-arvon kanssa… Jompaa kumpaa, tai kumpaakin olisi ollut mielestäni vara pudottaa, jolloin kuva olisi saanut lisää laatua rakeisuuden osalta. Myös aukkoarvo on yllättävän suuri ollut, vaikka kuvaan etäisyyteen…
Voisi kai sanoa, että Riisitunturilla on kaksi huippua. Toisen nimi on vain Riisitunturi ja toisen Pikku Riisitunturi. Riisitunturin huipulle päästyämme, kuvasin meidät pienempää huippua kohti :-) ja takana olevan Pikku Riisitunturin vielä erikseenkin.
Näkymä Riisitunturilta kohti Konttaista.
1/640, ISO 250, f10, 70mm.
VR 70-300mm.
Näkymä Riisitunturilta kohti Pikku Riisitunturia.
1/640, ISO 640, f11, 10mm.
VR 10-20mm.
Näkymä Riisitunturilta kohti Pikku Riisitunturia.
1/200, ISO 250, f13, 70mm.
VR 70-300mm.
Meidän valitsemamme reitti kulki Riisitunturin huipulta hieman alemmaksi kohti yllä näkyvää Pikku Riisitunturia. Ennen sitä tuossa notkossa sijaitsee nähtävyytenä Ikkunalampi.
Ikkunalammella on pieni maiseman ihailu paikka penkkeineen lammen päässä.
Siitä jatkoimme ehkä satakunta metriä kohti Pikku Riisitunturia ja käännyimme ikään kuin takaisin päin kohti itää ja parkkipaikkaa. Sitä ennen tuli nuotiopaikka ja autiotupa. Pysähdyimme siinä paistamaan makkarat. Valitsimme katottoman paikan, koska ei satanut vettä ja tykkäämme olla kunnolla ulkona tulilla. Paikalla on nimittäin myös katettu hyvä kokoinen nuotiokatos.
Saimme makkaranpaistoon myös nopeasti seuraa tekemällemme nuotiolle, niin kuvaaminenkin jäi vähemmälle.
Autiotuvalla kävimme kirjoittamassa puumerkkimme vieraskirjaan.
Paluumatka on monesti aina paluumatka ja se meni nopeasti takaisin autolle.
Heippa Riisitunturi!
Me.
1/800, ISO 640, f11, 12mm.
VR 10-20mm.
Ikkunalammella.
1/500, ISO 320, f10, 10mm.
VR 10-20mm.
Näkymää itään päin paluumatkalta puurajan lähellä.
1/250, ISO 400, f11, 13mm.
VR 10-20mm.
Nuotiopaikalla. :-)
Autiotuvan vieraskirja
sai merkintämme. :-)
22.07.2023
Nyt alkoi sitten pidempi sateinen aika. Säätiedotus näyttää sellaista ainakin viikoksi. Tämä on hyvää aikaa päivitellä näitä kotisivuja ja näin olenkin tehnyt ainakin viimeiset kolme päivää! Monen kuvausreissun kuvat ovat nyt päässeet tänne sivuilleni. (Kts. päivitykset.)
Tämän suuren istumistyön vastapainoksi on välillä käytävä ulkoilemassa. iPhonellani päiväkirjaani äsken ottamani kuva näyttää säätilanteen sateenvarjon alta katsottuna läheisellä kankaalla.
Samaisella kankaalla muuten on jo mustikoita ihan mukavasti, vaikka poimiminen vaatii vielä tällä hetkellä valikoimista raakojen välttämiseksi.
Viikko sitten kävin poikien ja tuttava perheen kanssa ensimmäistä kertaa elämässäni Akkovaaralla täällä Kajaanissa.
Kajaanilainen olen ollut jo noin kahdeksantoista vuotta, ja vasta nyt kyseinen paikka tuli tutuksi.
Akkovaarasta on olemassa kaikenlaista tarinaa aina kummituksia ja sen sellaista myöten. :-D
Erikoiseksi vaaran ja muutaman muunkin läheisen huipun tekee se, että vaikka korkeutta Akkovaaralla on vain 150 metriä, on sen huippu silti lähes paljas. Ihan kuin kyseessä olisi reilut kolmesataa metrinen vaara.
Suosittu tämä vaara on ylläolevan asian tiimoilta, koska maisema vaaralta avautuu melko avoimena Oulujärvelle ja varsinkin Kajaanilaisille tutulle Ärjänsaarelle. Käsittääkseni Ärjänsaaren hiekkainen rantapalte on ennen ollut avoimempi. Nyt tuosta hiekasta oli näkyvillä vähemmän kuin olin odottanut. Tuo hiekkajyrkänne suoraan Oulujärveen on hyvin paljon samanlainen kuin Sotkamon Hiukan rannassa Sapsojärveen.
Akkovaaran huipulla.
1/1000, ISO 320, f10, 10mm.
VR 10-20mm.
Ärjänsaari näkötornista.
1/1600, ISO 200, f7.1, 70mm.
VR 70-300mm.
Huipulla olevasta näkötornista tämä näkymä avautuu kunnolla.
Hieman alempana huipulta on nuotiopaikka puuvarastoineen ja makkaranpaisto tikkuineen. Tämä paikka oli tietenkin yksi päämäärämme, varsinkin kun mukana oli viisi nälkäistä lasta/nuorta.
Sotkamon Hiukkaa 12.7.2023
1/400, ISO 160, f11, 55mm.
VR 18-55mm.
Makkarat.
1/400, ISO 500, f8, 55mm.
VR 18-55mm.
Näkötornissa.
1/320, ISO 200, f13, 10mm.
VR 10-20mm.
Vaaralta menee opastettu muutaman sadan metrin pituinen kierros aivan huipun vierellä olevalle kallioiden sävyttämälle alueelle, josta löytyy mainitsemieni kummitusjuttujen aiheiden lähteitä.
Maa on siellä suunnassa varsin rikkonainen suurten kalliolohkareiden vuoksi. Pari-kolmi metriset jyrkänteet ja lohkareet ovat lasten kanssa ”tosi mukavia paikkoja” (lasten mielestä aivan kirjaimellisesti). Vanhemmat saavat olla erittäin tarkkana…
Kun opastettu reitti tuo Jättiläisenluolalle, sen lähellä on myös pirunpeltoa. Kivien välissä joka paikassa oli vettä.
Itse luola on kuin jättiläismäisten kallion järkäleiden muodostama ja tekee käännöksen vasemmalle suuaukon jälkeen. Kontallaan sinne mahtuisi aikuinenkin möngertämään.
Ilma oli tuona päivänä lämmin ja luolasta huokuva viileys oli tervetullut kokemus.
Tämä reissu olikin nopeasti luolan ja pirunpellon jälkeen lopuillaan. Reitti vei siitä loivasti takaisinpäin vaaralle ja yhtyi tuloreittiin.
Aiemmin ajoreitti Akkovaaran kävelyn lähtöpaikalle on ollut ilmeisesti yksityisen tien varassa, ja muutama vuosi sitten se asia oli muutettu teiden ja maaston kulumisen vuoksi. Metsätie joka vie lähtöpaikalle, kääntyy nyt ennen Vuoreslahtea pohjoiseen ja on merkitty Kouta-Vuores opasteella.
Lisää reitistä ja aiheesta voit lukea virallisilta sivuilta.
Akkovaara oli niin hieno paikka, että minun piti palata sinne seuraavana päivänä mustikkahommiin teltan ja pienimmän pojan kanssa.
Laitan tähän vielä hienon hdr-kuvan puhelimella otettuna siltä illalta.
Akkovaaralta lähtee polkuja myös läheisille yhtä hienoille paikoille Tupurikallioille ja Paljakankallioille, jonnekka epäilemättä minun askeleeni vielä tulevat viemään!
Näkötorni.
1/800, ISO 200, f8, 10mm.
VR 10-20mm.
Jättiläisenluolassa.
1/8s, ISO 2000, f7.1, 10mm.
VR 10-20mm.
Hurjaa maastoa.
1/125, ISO 400, f10, 10mm.
VR 10-20mm.
Pirunpelto.
1/1000, ISO 400, f9, 10mm.
VR 10-20mm.
Auringonlasku Akkovaaralla
(Kuva otettu iPhonella.)
11.07.2023
Matinmäentie.
1/400, ISO 500, f8, 10mm.
VR 10-20mm.
Reilun kolmenkymmenen kilometrin pyöräily poikani kanssa sunnuntaina edellisyön YK-keikan jälkeen(:-)), toi muutamia mukavia perhoskuvia arkistoihin. Erityisesti (kirjaimellisesti) lennosta kuvaamani suokeltaperhoset olivat hieno onnistuminen.
Metsätie Salmijärven suunnasta lentokentän taakse Matinmäelle on hyvä taival löytää kameralle töitä, ja ihailla samalla komeita mäntykankaita ja syviä harjuhautoja eli suppia.
Salmijärven lähellä tien varrella lenteli näitä kavereita. Kyseessä on tesmaperhonen joka on tosi yleinen perhonen vielä täällä Kainuun korkeudella. Lennossa perhonen näyttää ehkä hieman tylsältä ruskean harmaalla värityksellään, mutta kun tesman pääsee kuvaamaan alasiipien täplät näkyen, onhan tämä perhonen varsin nätti.
Tesmaperhonen.
1/250, ISO 200, f8, 200mm.
VR 70-300mm.
Tesmaperhonen.
1/320, ISO 200, f7.1, 300mm.
VR 70-300mm.
Horsmien loistoa Salmijärventiellä.
1/500, ISO 200, f10, 130mm.
VR 70-300mm.
Kukkaloistoa oli pakko kuvata muutaman kuvan verran.
Löysin kaksi suokeltaperhosta iloisissa puuhissaan lepattelemassa tien laidalla. Onnistuin kuin onnistuinkin saamaan teleobjektiivilla lähekkäin toisiaan leikittelevän pariskunnan samaan pieneen kuvatilaan. Käytin tässä suljinaika ohjelmaa suljinajalla 1/2500, joka riitti justiinsa pysäyttämään perhoset kuviin.
Koiranputkien loistoa Salmijärventiellä.
1/400, ISO 200, f10, 70mm.
VR 70-300mm.
Suokeltaperhoset.
1/2500, ISO 200, f6.3, 300mm.
VR 70-300mm.
Suokeltaperhoset.
1/2500, ISO 200, f6.3, 300mm.
VR 70-300mm.
Kyseiset perhoset kuvissa yllä ovat hieman alivalottuneita korkean suljinnopeuden vuoksi, mutta en nyt alkanut säätämään raakakuvia, koska ei tuo nyt katastrofi ole. Kameran automatiikka on pystynyt hieman tasapainottamaan ongelmaa itse aukko-arvoa säätämällä. Auringon paiste oli kuvien onnistumiselle tärkein edellytys. Telinettä minulla ei ole ollut mukana tähän mennessä kuvausreissullani kertaakaan, joten kaikki kuvani ovat käsivaralla otettuja.
Naaras on perhosista oikean puolimmainen.
Vieressä oleva yksilö on valotuksen puolesta lähempänä totuutta.
Yleisimpiä sinisiipiä on liikkeellä monissa ympäristöissä. Olen jo vuosia sitten kuvannut nämä yleisimmät ja näiden kanssa lajien tunnistaminen on sellaista, että jos aikaa edellisistä lajin määrittely operaatioista on kauan, niin asian uudelleen aloittamiseen voi olla kynnystä… Esim. kangas- ja ketosinisiivistä mainitaan, että ”naaraiden erottaminen kenttäoloissa on miltei mahdotonta”.(Päiväperhosopas, Tammi 2001).
Löysin kuitenkin netistä tunnistamiseen apuja
ja laitan vieressä komeilevan sinisiiven kangassinisiiveksi siipien alapintojen muutamien oleellisten yksityiskohtien johdosta.
Sinisiivissä sukupuolen erottaminen taas on yleisesti ottaen helppoa, koska sinisiipi naaraan siipien yläpinta on yleensä joko kokonaan ruskea, tai vähintään osittain ruskeiden alueiden peittämä.
Tässä kaunis kangassinisiipi naaras niittynätkelmässä, joka on myös kyseisen perhosen toukan ravintokasvi.
Alla on nätti pikkuinen juolukkasinisiipi, joka on erittäin yleinen aina lappia myöten.
Helppo tunnistaa, koska alasiivissä ei ole oranssia täpliä kuin vain pari.
Tämän löysin Joutenlammen läheltä kankaalta.
Suokeltaperhonen.
1/500, ISO 320, f8, 300mm.
VR 70-300mm.
Kangassinisiipi - naaras.
1/1000, ISO 250, f8, 300mm.
VR 70-300mm.
Kangassinisiipi - naaras.
1/800, ISO 250, f8, 300mm.
VR 70-300mm.
Juolukkasinisiipi - koiras.
1/1000, ISO 200, f7.1, 300mm.
VR 70-300mm.
Lopuksi saavuimme mukavan Matinmäentien toiseen päähän Kajaanin lentokentän lähelle. Sattumalta olimme juuri siihen aikaan paikalla, kun poikani ja minun ylitse lensi laskeutuva lentokone kentälle. Pakkohan siitä oli ottaa kuvia ja videoita.
Aivan tien päässä oli vielä loppuhuipennus tälle pyöräilylle luonnon keskellä ennen siirtymistä isommalle asfalttitielle. Juniori huomasi hienon perhosen ja tunnistin sen jo kaukaa keisarinviitaksi.
Keisarinviitta on Suomen suurin hopeatäpläperhonen.
Hieman harmitti, kun en päässyt kuvaamaan perhosen siipien alapintaa, joidenka kaunis vihreän hopeinen värimaailma varmastikin on antanut lajille suomenkielisen nimensä.
Minulla löytyy vain yksi kuva perhossivuiltani joissa nuo siivet näkyvät ja tarvitsenkin näköjään vielä paremman otoksen niistä! Vuoden 2012 kuvassa nuo alapinnat ovat vähän varjossa.
Englannin kielinen nimi keisarinviitalle on silver-washed fritillary.
Koska valoa oli paljon, kokeilin käyttää tosi suurta aukko arvoa, jolloin syvyysterävyys nousee korkeammaksi. Aukolla f16, sainkin todella upean kuvan Keisarinviitasta (kts. kuva vieressä).
Sekä perhosen lähimmät kuin kauemmat yksityiskohdat ovat juuri sopivasti aivan teräviä.
Juolukkasinisiipi - sama koiras.
1/640, ISO 200, f7.1, 300mm.
VR 70-300mm.
Keisarinviitta.
1/1000, ISO 200, f8, 300mm.
VR 70-300mm.
Keisarinviitta.
1/250, ISO 250, f16, 300mm.
VR 70-300mm.
Keisarinviitta.
1/800, ISO 250, f9, 300mm.
VR 70-300mm.
Lentokone laskeutuu.
1/1600, ISO 200, f7.1, 55mm.
VR 18-55mm.